Prinsessa Idan päiväkirja

Potta paitsiossa

Pikkuneidin pottailut ovat viimeisen kuukauden ajan olleet aika lailla heikoissa kantimissa. Aikaisemmin pottaan saatiin iso saalis joka istumalta. Äiti ei tiedä, mitä sitten tapahtui, mutta pikkuhiljaa pottailu on luisunut siihen, että ensin istutaan potalla hyvä tovi, mitään ei tule ja sitten kun äiti laittaa Idalle vaipan takaisin, vääntää neiti vaippaan mellevät tortut.

ida0967

Tänään istuttiin taas potalla. Kun saaliit ovat vähentyneet, ajatteli äiti ensin, että neiti ei ehdi kakata, kun potalla istuessaan leikii pikkuautoilla tai muilla leluilla. Äiti jätti ensin siis lelut pois. Ei vaikutusta, muuhun kuin siihen, että Ida ei viihtynyt potalla enää kovin kauaa. Lelut siis palasivat ja ne otetaan käyttöön tarpeen vaatiessa.

Tänään äiti kokeili telkkaria Idan viihdyttämiseen. Kiinnostuneena ja monin ilmein Ida telkkua katsoi, mutta pottasaaliiseen sillä ei ollut mitään vaikutusta.

ida0968

ida0969

ida0970

Ehkäpä Idan kakkatahti onkin muuttumassa, sillä viimeisen viikon aikana kakkoja on tullut vain yksi tai korkeintaan kaksi päivässä (aiemman viiden sijaan). Tai vaikuttaisikohan se, jos potalla istuttaisiin jonain muuna aikana kuin aina ruokailun jälkeen? Tosin vaikka neitiä ei kakata, niin pissoja voisi potaan hyvin lirautella, mutta eipä ole tullut niitäkään.

Tänään pottailu loppui samalla lailla kuin monena muunakin päivänä, Ida alkoi pikkuhiljaa hivuttautumaan potalta ylös, kun siinä oli aikansa istunut. Ja potta oli ihan tyhjä.

ida0971

Idan kakkaprotestin aikaan äiti käytti enimmäkseen kertavaippoja, sillä viisi kakkaa päivässä kestovaippoihin meni äidinkin sietokyvyn yli. Nyt kestoihin on hiljalleen palattu, vaikka enemmän kertavaippoja vielä kuitenkin menee kuin kestoja.

Saapa nähdä, miten tämä vaippa-potta-kakka-ruljanssi lopulta oikein päättyy?

Comments (5)

Kommentit

  1. mummo 20 toukokuu, 2009 14.02

    Liian hyvin olisi mennytkin, jos Ida olisi oppinut ”pottasiistiksi” jo tässä vaiheessa. Yleensä tuo vaihe tapahtuu siinä 1,5-2 vuotiaana ja monilla vielä paljon myöhemminkin. Olisihan se mahtavaa ja työtä säästävää, jos lapsi oppisi potalle varhain. Mutta ei auta kuin vain odotella, kunnes oikea hetki koittaa. ;)

  2. Faster Fia 20 toukokuu, 2009 15.05

    Vad duktig Ida är sitter på pottan :) Hon ser ut att trivas :) Kram Fia

  3. Eve 20 toukokuu, 2009 20.32

    Ainulle annetaan melkein joka päivä luumua ja tarkkaillaan juuston ja banaanin määrää, ettei niin ummettaisi. Toivottavasti Idan kakkatahti on vähenemässä ja ne vähätkin alkaisivat tulla pottaan.

  4. Saara 21 toukokuu, 2009 22.35

    Oletpa laittanut Idan bodyn näppärästi pottailun ajaksi olkapään yli!

  5. minna 24 toukokuu, 2009 17.55

    Niin mielelläni kunnian bodyn olkapään yli napittamisesta ottaisin, mutta en voi kun se on Markuksen idea. Toimii tosi hyvin, ei ole sitten liepeet pissassa :D