Prinsessa Idan päiväkirja

Ida ja imuri, äiti ja imuri

Idaa on pienestä pitäen yritetty opettaa siihen, että jotkut asiat saattavat pitää lujaa ääntä. Kun Ida oli ihan pieni, leikkasi äiti nurmikkoa Ida kantoliinassa mukanaan, mutta sitten äidille tuli mieleen, että ehkä se ei tee Idan korville hyvää ja niin iskä sai leikata, mutta äiti oli kuitenkin lähistöllä, melusiedättämässä Idaa.

Tyttö on ollutkin tosi rohkea. Pamaukset, surinat ja pärinät eivät Idaa paljoa hetkauta. Se on ollut mukavaa, sillä esimerkiksi pesukoneen lingotessa neiti tuijottaa rumpuun kädet koneen kyljissä kiinni ja imurointia ei ole tarvinnut ajoittaa Idan ulkona nukkumisen ajaksi.

Eilen kuitenkin Ida yhtäkkiä alkoi itkemään ja näytti pelästyneeltä, kun äiti kalasteli imurilla leluja sohvan alta ja imuri pitikin kovaa, sihisevää ääntä kun lelut tarttuivat sen imuun. Äiti ja iskä olivat ihan ihmeissään, mistähän tämä pelko nyt yhtäkkiä ilmestyi?

Tänään äidin imuroidessa kaikki meni hyvin, mutta kun äiti otti suuttimen pois ja imuroin nurkat, taas alkoi Idaa sihinä pelottamaan. Siksi äiti otti homman vähän rauhallisemmin ja yhdessä Idan kanssa tutusteltiin imuriin, joka oli päällä.

ida0930

ida0931

Ida tuntuu hieman arastelevan imurin imua, joka kiskaisee sormia ja kättä, kun käden vie imun lähelle. Silti sormet pitää joka kerta tunkea suuttimeen, ihan kuin kokeillakseen, vieläko se imaisee.

Itse härveliä Ida ei pelkää, eikä myöskään sen tavallista käyntiääntä. Ne on ne suhinat, mitkä pelottavat.

Äiti ja Ida tutkivat imuria varmaan kymmenisen minuuttia. Ida meni aina äidin tsemppausten saattelemina kokeilemaan imuria ja sitten kun hetken tutkimisen jälkeen alkoikin yhtäkkiä pelottamaan, kiirehti tyttö äidin selän taakse arvoimaan tilannetta turvallisen etäisyyden päästä.

ida0932

Niin se siitä Idan suhteesta imuriin. Äidin imurisuhde onkin kinkkisempi, sillä äiti ei kerrotusta poiketen ole mikään himoimuroija. Ongelma on se, että pikkuneidin tarkat silmät ja näppärät sormet ovat alkaneet löytämään lattialta yhtä sun toista, mikä pitää heti tunkea suuhun maistettavaksi ja siksi äiti joutunut tarttumaan imuriin oman mittapuunsa mukaan aivan liian usein.

Comments (2)

Kommentit

  1. mummo 8 toukokuu, 2009 18.27

    Onpa hyvä, että Ida tulee tutuksi imurin kanssa jo hyvissä ajoin, ennen kuin alkaa käyttää sitä tosissaan. Ehkä hänestä tulee innokkaampi imuroija kuin Äidistään ja Mummostaan, jolta edellä mainittu lienee perinyt ”imurointi-intonsa”. ;)
    Hieno juttu, ettei Ida saa hepulia kovista äänistä! Se imurin suhina lienee niin uusi ääni, että siihen on ensin tutustuttava, ennen kuin reagoiminen tulee luontevaksi!

  2. Maarit 9 toukokuu, 2009 21.17

    Meilläkin on ollut tuollaisia ”Hui! Nyt tuo onkin pelottava” -aikoja. Ovat menneet ohi omia aikojaan. Kuuluu vissiin kehitykseen? :)