Archive for toukokuu, 2009
Päiväretkellä Fiskarsissa Antonin ja muiden kanssa
Anton-serkku, Fia-täti ja Denny tulivat myöhään eilen illalla kylään. Tänään koko porukka kävi piknikillä ja kävelyllä Fiskarsin ruukkialueella. Kaikilla oli kova nälkä heti perille tultua, joten iskä parkkeerasi auton ja Denny omansa puiston laitaan. Fia-täti viihdytti Idaa ja Antonia sillä aikaa että toiset saivat syödyksi ensimmäiset leivät.

Antonilla oli mukanaan uusi hyönteishaavi, jolla hän otti kiinni perhosia. Tosin yhtään perhosta ei näkynyt, mutta poika oli valmiudessa koko ajan. Saalista odotellessaan Anton käveli käsi kädessä Idan kanssa. Aikansa se oli Idasta mukavaa, mutta pian tyttö tahtoi jo mennä yksikseen.


Iskä ja Denny olivat tehneet evääksi herkullisia leipiä ja keittäneet kahvit termokseen. Tänään oli ruotsalainen äitienpäivä, joten siksi äitejä vähän hemmoteltiin.

Ida touhusi omiaan toisten syödessä ja sai itsekin hetken päästä omia eväitään, kunhan oli ensin vähän aikaa purkanut energiaa, joka oli päässyt pakkautumaan autossa istuessa.

Idan hyvä mieli pysyi koko reissun ajan. Fia-tädiltä sadun uuden lakin alta näkyi kestohymyinen Hangon keksi. Samoin Anton hekotteli rattaissaan, varsinkin kun Denny työnsi rattaita hassutellen pitkin tien pientareita. Kävivätpä he pesemässä rattaiden pyörät joessakin ja se näytti aika hurjalta.


Kun koko joenranta ja ruukkialue oli tutkittu, käytiin vielä kävelyllä hieman kauempana. Mikäpäs oli kävellessä, sillä oli tosi mahtava ilma. Lämmintä oli pitkästi yli hellerajan, joten välillä oli jopa hieman liian kuuma vilukissa-äidillekin.

Kaikki olivat levittäneet iholleen paksun kerroksen aurinkosuojaa, Idalla suojakerroin oli 50. Iskä ja Ida selvisivät auringosta ilman sen kummempia ihmetyksiä, mutta äidin nahka kärähti rasvauksesta huolimatta. Lieneeköhän Ida perinyt iskän ihon, joka ei pala ihan niin helposti kuin äidin nahka. Myös Fia-tädin iho oli tosi punainen reissun jälkeen, vaikka aika hyvin aurinkoa sekin sietää.
Joka tapauksessa reissu oli todella onnistunut. Kaikilla oli tosi kivaa!
2 commentsPaljain jaloin
Kesän ensimmäinen hellepäivä hemmotteli oikein olan takaa. Äiti käytti sen pihalla olevien rima-aitojen maalamiseen ja kukkapenkin tekemiseen niiden eteen. Ida viihdytti iskää hiekkalaatikolla ja sisälläkin, sillä hiekkiksellä oli välillä liian kuuma kun siinä ei ole mitään varjoa. Illalla kun iskä ja äiti korjasivat jo tavaroita ja työkaluja pois etupihalta, Ida pääsi ulos tepsuttelemaan paljain jaloin.

Ei tyttö ollut moksiskaan, vaikka asfaltti ei liene mukavin alusta paljaille jaloille. Iskän perään oli kovasti mieli. Äiti yritti vähän toppuutella menohaluja, sillä asfaltille kaatuminen ei tee oikein hyvää. Kyllä tälle päivälle riittää jo asfalttiruhjeeet kummassakin kädessä ja polvessa. Ja päässäkin oli kuhmu, kun se kolahti pöydän kulmaan.

Sai Ida kokeilla ruohikkoakin jalkojensa alla. Neidin naamasta näki, että selvästi se tuntui erilaiselta jalkojen alla.

Koska oli jo aika myöhä, suunnattiin pian takaisin omalle pihalle. Kuvassa näkyy myös maalattu rima-aita ja sen edessä vasta laitettu kukkapenkki.

Pihalle tultuaan Ida kiirehtii yleensä saman tien portaille ja lähtee kiipeämään. Siksi neitiä täytyy vähän vahtia, sillä vaikka taidot riittäisivätkin jo (melkein) portaisiin, tasapaino ei ole vielä niin hyvä, että siihen voisi luottaa.

Kotitöitä
Muutaman viikon takainen imuripelko alkaa olla jo lähes voitettu ja imuri on jälleen kaveri. Varovaisesti sitä tosin on joka kerta lähestyttävä, sillä eihän sitä koskaan tiedä.

Ida osaa säätää imurin tehoa ja sammuttaa sen tarvittaessa. Ja laittaa päälle. Ja sammuttaa, laittaa päälle, sammuttaa…

Imuroiminen on kivaa, mutta pyykkien ripustaminen on vielä kivempaa! Ida auttaa äitiä siinä joka kerta ja nyt touhusta alkaa oikeasti olla jo enemmän hyötyä kuin haittaa. Ida vetää vaatteet koneesta lattialle alta aikayksikön. Äiti nostaa ne siitä pytyn päälle odottamaan, ettei tyttö kompastu lattialla lojuviin vaatteisiin. Ida on nimittäin paljon nopeampi pyykkien kanssa kuin niitä ripustava äiti.

Välillä Ida ojentaa pyykit suoraan äidille. Märkien vaatteiden vetäminen koneesta käy kyllä ihan työstä!

Viimeiset pyykit koneesta saadakseen Ida joutuu usein kurottamaan itsensä lähes kokonaan koneen rumpuun. Ulkopuolella näkyy vain pylly ja jalat. Hyvin sieltä kuitenkin löytyvät sukat ja muut linkouksen voimasta rummun laitoihin kiinni jääneet pikkupyykitkin.

Kunpa tämä into kotitöihin olisi ihan pysyvää mallia, eikä katoaisi ikävuosien myötä. Äiti jää jännityksellä odottamaan, miten innokkaasti Ida jatkossa jaksaa kotitöitä tehdä.
1 commentUkonilmalla unten mailla
Idan päiväunien aikaan puhkesi kunnon ukonilma. Ensin tuli kamala rankkasade ja sitten alkoi mahdoton jyrinä. Lisäksi taloyhtiössä on menossa ikkunaremontti ja sateesta huolimatta maalari oli hiomassa ikkunanpuitteita naapurissa. Siitäkin lähti aika hyvä kolina. Äiti kuunteli sisällä itkuhälyttimestä, jokohan neiti pian havahtuu uniltaan kovassa metelissä, mutta Ida nukkui vaunuissa aivan tyytyväisenä.

Onneksi vaunuissa on hyvä sadesuoja, jonka äiti laittoi paikoilleen ennen kuin työnsi vaunut ulos. Suojan päälle kertyi isoja lammikoita, mutta läpi asti vesi ei päässyt edes vetoketjujen kohdalta.

Unet kestivät 2 tuntia ja kolme varttia. Ukkosen loputtua äiti joutui ramppaamaan ulkona neitiä hyssyttelemässä uneen muutamaan kertaan. Äiti ihmetteli, että eikös sen olisi pitänyt mennä päinvastoin, mutta oli kuitenkin tyytyväinen, ettei pahimman sateen aikaan tarvinnut lähteä ulos.
Koko loppupäivän sataa tuhnutteli kuuroissa ja oli aika lailla matalapainetta, sillä pikkuneiti oli kohtalaisen kärtyisellä päällä. Äiti jää odottamaan huomista ja toivoo parempaa keliä ja parempaa mieltä.
P.S. Pihan laitto on vielä kesken. Iskä sai eilen illalla tehdyksi rimoista puolet seinämästä, joka tulee kukkapenkin ja pyörien säilytystilan väliin.
1 commentKiipeilyä ja muita pihaleikkejä
Tänään ja eilen espoolaisia on hemmoteltu oikein kunnon kesäsäällä ja siksi Ida ja äiti ovat olleet monta kertaa päivässä ulkona. Leikkipaikalla on ollut myös paljon kavereita: Vilma, Lina, Oliver, Liinus, Kasperi, Sandra, Sofia, Ronja, Iiris ja Riia, vaikka ei yhtä aikaa kaikki kuitenkaan.
Isommat lapset kävivät keräämässä voikukkia, jotka sitten lopulta päätyivät myös pienempien leikkeihin. Taitaapa Idasta kasvaa kunnon puutarhuri, niin paljon voikukat kiinnostivat.


Ida on tänään oppinut kiipeämään itse pihalla olevan Tirpusen päälle keinumaan. Kovaa ähellystä se on vaatinut ja äidiltä kylmiä hermoja, mutta nyt neiti kipuaa lelun päälle jo ihan kätevästi ja pääsee sieltä myös pois. Helpotus äidille, kun ei tarvitse koko ajan nostaa tyttöä ylös ja ottaa alas.



Hiekkalaatikosta pois kipuaminen tai sinne meneminen on jo eilen opittu uusi taito. Laatikosta pois tulo tuntuu olevan helpompaa, sillä sisältä päin laita on matalampi.


Koko päivän hiekassa pyörimisen ja voikukkien tutkimisen jälkeen neiti oli illalla niin likainen, että äiti vei Idan kylpyyn.
2 commentsKotimatkalla isomummia tapaamassa
Ida tapasi tänään Hilkka-isomummin toista kertaa, kun mökiltä kotiin lähtiessä poikettiin Joroisten kirkolle isomummia tapaamaan.

Isomummi totesi Idalle tytön menoa katsellessaan, että he kumpikin kävelevät välillä vähän epävarmasti, mutta Ida liikkuu kyllä eteenpäin nopeammin kuin hän. Nopeat tuntuivat olevan Idan liikkeet myös kahvipöydässä isomummin sylissä, sillä monta kertaa meinasi kuppi kaatua ja liina lähteä. Hilkalla oli ihan täysi työ saada eloisa neiti pysymään sylissään.

Lopulta Ida malttoi istua rauhassa, kunhan vain keksittiin neidille jotain tekemistä.

Vierailu jäi aika lyhyeksi, sillä kissat odottivat autossa ja tien päälle piti päästä ennen kuin paluuliikenne tukkii koko 5-tien. Mutta hauskaa oli silti.
2 commentsPihahommat mökillä jatkuvat
Perinteisesti äidillä ja iskällä menee aina monta päivää mokin pihanurmen leikkaamiseen. Eipä tehnyt tämäkään kerta poikkeusta. Äiti oli ihan puhki, kun kaikki nurmi lopulta oli saatu leikatuksi. No, kyllä iskäkin auttoi, ei äiti kaikkea yksin leikannut. Ida kiirehti äidin lahkeeseen roikkumaan heti kun ruohonleikkuri sammui.

Sillä aikaa kun äiti teki pihahommia, iskä katsoi neidin perään. Ensin äiti ja iskä tosin yrittivät sellaista, että Ida leikkisi omiaan nätisti pihalla sillä aikaa kun molemmat vanhemmat tekevät töitä vieressä, mutta Ida ei ollut ideasta yhtään samaa mieltä. Se toimi noin 5 minuuttia, jonka jälkeen homma meni kiukutteluksi. Siispä jaettiin lapsenvahtivuorot ja kyllä ne pihahommat sillä tavallakin tulivat tehdyksi.
1 commentPihahommissa ihan niin kuin iskäkin
Iskä hoksasi, että saunan edustalla on vaikka kuinka paljon laattoja, mutta ne ovat jääneet aikojen saatossa maan alle. Siispä ei muuta kuin lapiohommiin, jotta laatat saadaan taas näkyville. Ida auttoi iskää laattojen putsauksessa. Tyttö oli aivan innoissaan, kun hänen metallisesta lapiostaan lähti aivan samanlainen ääni, kuin iskän lapioidessa omallaan.



Välillä Ida kävi kävelemässä ympäriinsä ja katsomassa, miten paljon laattoja iskä on jo löytänyt.


Aikansa kaivettuaan iskä haki avuksi painepesurin, jolla pesi mullan esiin kaivamistaan laatoista. Tässä vaiheessa äiti ja Ida siirtyivät suosiolla hieman kauemmas.

Iskä oli löytänyt aiemmin autotallia siivotessaan vanhan pallon, jolla itse on Idan kokoisena pikku vintiönä mummolassa leikkinyt. Ida sai testata sitä ja aika pian tyttö oppikin potkimaan sitä edellään pihalla viipertäessään. Kurahousut olivat vähän potkimista haittaamassa, mutta niitä oli äidin mielestä pakko pitää, kun piha oli eilisestä sateesta vielä ihan märkä.


Onneksi tänään ei enää satanut, vaan luontoäiti hemmotteli koko perhettä aurinkoisella ja lämpimällä säällä. Yhtä aurinkoinen oli kaikkien mielikin.
3 commentsSadepäivä Mustaniemessä
Sadekuurot ovat raivostuttavia. Juuri kun äiti sai Idalle ulkovaatteet päälle ja ulkona oli ehditty olla hieman aikaa, alkoi satamaan ja piti tulla sisälle. Ja sama toistui monta kertaa päivän aikana. Kuurot kestivät kymmenestä minuutista puoleen tuntiin ja sitten taas aurinko paistoi. Välillä ukkostikin oikein kunnolla. Ainoa lohtu lienee ollut se, että puutarha tykkäsi sateesta ja omenapuun lehdetkin aukesivat ihan silmissä.

Lopulta äiti ei enää jaksanut edes takaisin ramppausta, vaan Ida ja äiti jäivät suosiolla sisälle iskän jatkaessa autotallin siivousta ulkona. Hyvin tuntui Ida viihtyvän vaikkei ulos päässytkään. Äidin vilasukat saavat tässä kyytiä.

Mökissä sisällä on monia vaaran paikkoja, joten äiti joutui vahtimaan Idaa hieman tavallista tarkemmin. Eilen lämmitetty pönttöuuni ei enää tänään ollut kuuma, mutta edellisenä iltana kun tultiin mokille ja siinä oli tuli, joutuivat äiti ja iskä rakentamaan sen eteen tuoleista melkoiset barrikaadit, ettei neiti mennyt sinne polttamaan näppejään.
Keittiön hellan nupit olivat Idan mielestä suunnattoman kiinostavia, jopa siinä määrin, että keittiön ovi piti pitää kiinni. Hellassa ei ollut pidetty tulta, joten se ei ollut kuuma, mutta nupit ovat aika nokisia ja varsinkin kun niitä vetämällä luukut aukeavat, ja sisäpuolella on nokea vaikka kuinka, niin neidiltä päätettiin kieltää keittiöön pääsy omin nokkineen.

Sen verran tänään ehdittiin ulkonakin käydä, että Ida sai otsaansa hienon mustelman. Sen saamiseen ei mennyt kuin hetki, kun Ida kompastui kukkapnekin laitaa vasten. Kurahousuissa on hieman vaikea kävellä epätasaisella nurmikolla. Nenä sentään on jo parantunut, joten kasvot eivät ole ihan joka puolelta ruvella.

Potta paitsiossa
Pikkuneidin pottailut ovat viimeisen kuukauden ajan olleet aika lailla heikoissa kantimissa. Aikaisemmin pottaan saatiin iso saalis joka istumalta. Äiti ei tiedä, mitä sitten tapahtui, mutta pikkuhiljaa pottailu on luisunut siihen, että ensin istutaan potalla hyvä tovi, mitään ei tule ja sitten kun äiti laittaa Idalle vaipan takaisin, vääntää neiti vaippaan mellevät tortut.

Tänään istuttiin taas potalla. Kun saaliit ovat vähentyneet, ajatteli äiti ensin, että neiti ei ehdi kakata, kun potalla istuessaan leikii pikkuautoilla tai muilla leluilla. Äiti jätti ensin siis lelut pois. Ei vaikutusta, muuhun kuin siihen, että Ida ei viihtynyt potalla enää kovin kauaa. Lelut siis palasivat ja ne otetaan käyttöön tarpeen vaatiessa.
Tänään äiti kokeili telkkaria Idan viihdyttämiseen. Kiinnostuneena ja monin ilmein Ida telkkua katsoi, mutta pottasaaliiseen sillä ei ollut mitään vaikutusta.



Ehkäpä Idan kakkatahti onkin muuttumassa, sillä viimeisen viikon aikana kakkoja on tullut vain yksi tai korkeintaan kaksi päivässä (aiemman viiden sijaan). Tai vaikuttaisikohan se, jos potalla istuttaisiin jonain muuna aikana kuin aina ruokailun jälkeen? Tosin vaikka neitiä ei kakata, niin pissoja voisi potaan hyvin lirautella, mutta eipä ole tullut niitäkään.
Tänään pottailu loppui samalla lailla kuin monena muunakin päivänä, Ida alkoi pikkuhiljaa hivuttautumaan potalta ylös, kun siinä oli aikansa istunut. Ja potta oli ihan tyhjä.

Idan kakkaprotestin aikaan äiti käytti enimmäkseen kertavaippoja, sillä viisi kakkaa päivässä kestovaippoihin meni äidinkin sietokyvyn yli. Nyt kestoihin on hiljalleen palattu, vaikka enemmän kertavaippoja vielä kuitenkin menee kuin kestoja.
Saapa nähdä, miten tämä vaippa-potta-kakka-ruljanssi lopulta oikein päättyy?
5 comments