Prinsessa Idan päiväkirja

Siniristilippumme ja hiekkaa suussa

Tänään oli äidin ja iskän lipunnostovuoro ja kun iskä oli töissä, joutui äiti hantteeraamaan lipun kanssa. Iskähän meni töihin jo viime maanantaina isyysloman jälkeen, mutta Idan saatua peruutuspaikka leikkaukseen, joutui iskä sanomaan töissä, että ei tulekaan ihan vielä vaan vasta viikon päästä eli tänään.

Ida ja naapurin Vilma olivat apuna lipunnostossa. Tänään on kansallinen veteraanipäivä, joten siksi liputetaan.

ida0887

Ensin äiti ei millään meinannut keksiä, miten narun mekanismi toimii, mutta lopulta välähti ja lippu saatiin onnellisesti salkoon.

ida0888

ida0890

Äiti huomasi, että Ida lähti liikkeelle kaltevassa rinteessa aika fiksusti. Jaloillaan tyttö ei pysynyt vaan tuuskahti pyllylleen. Sitten neiti kääntyi pylly alarinteeseen päin ja pakitti rinnettä alas kontallaan. Kun Ida pääsi tasaisemmalle maalle, pystyi hän taas liikkumaan eteenpäin – oman pulputtavan selostuksen saattelemana.

ida0889

Hiekkalaatikolla oli Idan seurana Vilma, joka näytti mallia miten lapioidaan sekä Lina ja heidän Sanna-äiti. Lina ei vielä lapioinut, vaan isutskeli äitinsä sylissä.

ida0891

Ida ei aluksi oikein ymmärtänyt hiekkalaatikon tarkoitusta, mutta kylläpä se pikkuhiljaa alkaa valkenemaan. Eilen oltiin laatikolla ensimmäistä kertaa, tänään kerta oli siis jo toinen.

ida0892

Vaikka neidillä on käsissään lastat jotka estävät käsien viemisen suuhun ja haavaan, ei se silti estänyt Idaa maistelemasta hiekkaa. Eilen suussa oli oikein iso satsi, kun Ida meni makuulleen maahan ja haukkasi hiekkaa maasta suoraan suulla. Silloin äiti ei ollut vielä varautunut moiseen eikä ehtinyt ihan heti edes hätiin, joten suuhun meni oikein kunnon annos hiekkaa ja kiviä Tänään äiti oli sen verran valppaampana, että hiekka ehti vain huulille, joten hommasta selvittiin suun pyyhkimisellä.

Comments (3)

Kommentit

  1. Eve 27 huhtikuu, 2009 21.39

    Hiekka on kumman maistuva välipala täälläkin. Eikös joku lääkäri hiljattain lausahtanut, että maaperän bakteerit tekevät hyvää vastustuskyvyn kehittymiselle ja aikuistenkin olisi hyvä kävellä paljain jaloin ja työntää kourat multaan. Ida on selvästi sisäistänyt tämän ajatuksen!

  2. mummo ja ukki 27 huhtikuu, 2009 22.54

    Kun Idalla on hanskat kädessä, pitää tietenkin ottaa suu avuksi hiekan tutkiskelussa, kun ei saa sitä tehdyksi sormilla. ;)
    Varmaan lapioimisen ideakin selviää jo muutaman laatikolla käyntikerran jälkeen, kun Vilma on niin hyvänä esimerkkinä!

  3. Eve 29 huhtikuu, 2009 22.35

    Täytyy vielä tänne raportoida, että tällä viikolla oli Ainu keksinyt hoidossa uuden jutun: hiekkaa on kiva lastata lapiolla omaan päähän. Liekö vauvauinnin peruja, kun siellä kannustetaan tekemään vedellä niin. No, nyt on tämän takia hiekan syönti vähentynyt.