Prinsessa Idan päiväkirja

Pation pesupäivä

Tästä lauantaista kehkeytyi aivan mahtavan kesäinen päivä. Lämpöä oli +20 astetta varjossa ja aurinko paistoi tosi kirkkaasti. Koko perhe oli ulkona pesemässä patiota kesäkuntoon. Talven aikana kaikille pinnoille oli kasvanut tummanvihreää ällöttävää limakasvustoa, joka piti saada pois.

Pesu aloitettiin muovikatteen putsauksella. Iskä kiipesi ylös ja suihkutti kattoa painepesurilla, Ida ja äiti seurasivat touhua turvallisen etäisyyden päästä. Siinä samalla tuli naapurien kukkapenkki ”kitketyksi” Idan toimesta.

ida0885

[MEDIA not found]

Ida otti taas kaiken irti ulkoilusta. Neiti löysi maasta pieniä kiviä, oksapätkiä, multaa, hiekkaa ja heiniä tarkempaa tutkimista varten. Lisäksi tyttö ihmetteli kirkkaana soivaa linnunlaulua, tanssi painepesurin äänen tahdissa, heitti (vahingossa) parit kuperkeikat kaltevassa rinteessä ja roikkui äidin lahkeessa.

ida0886

Noin päällisin puolin oleilu takapihalla Idan kanssa sujui aika hyvin. Tosin vain toinen vanhemmista pystyi tekemään töitä, toinen oli koko ajan Idan kanssa, mutta eivät äiti ja iskä muuta kuvitelleetkaan. Onneksi omalla pihalla oli tarpeeksi (ainakin vielä toistaiseksi) ihmeteltävää joten neiti jaksoi olla mukana yli kaksi tuntia ilman sen kummempaa viihdytystä. Äidin ja iskän katselu riitti.

[MEDIA not found] Comments (1)

Kommentit

  1. mummo ja ukki 26 huhtikuu, 2009 22.02

    Näkyipäs Äidillä olevan tehokas vehje lattian puhdistamisessa. Kelpaa sitten kesällä tepsutella puhtaalla patiolla. Kunhan Iskä vielä saa ne suunnittelemansa ”Idan kaiteet” rakennetuiksi, onkin ihanteellinen kesäpaikka valmis. :)