Prinsessa Idan päiväkirja

Leikkauspäivä

Aamulla äiti ja iskä heräsivät ennen Idaa, pukivat ja söivät hissukseen ja sitten vasta pikkuneiti herätettiin, puettiin ja saman tien lähdettiin. Aamupalaa Ida ei tänään saanut ollenkaan, sillä ennen leikkausta on oltava vähintään 6 tuntia syömättä. Sairaalaan saavuttiin kahdeksaksi ja leikkausaika oli kymmeneltä.

Sairaalassa Ida sai tallustella edes takaisin osaston pitkää käytävää ja leikkiä osaston leikkihuoneessa sekä yksinään että muiden lasten kanssa. Idan suosikkilelu oli oikealla näkyvä häkyrä, jonka palikoita neiti jaksoi liikutella puolelta toiselle vaikka kuinka kauan.

ida0861

Ida oli koko aamun tosi iloisella päällä, eikä tyhjä vatsa häirinnyt neitiä millään tavalla. Siitä äiti oli ihmeissään. Leikkihuoneessa oli varmaan niin kiinnostavia leluja ja osastolla sen verran kova vilinä, että ei tainnut ruokailu olla tytöllä päällimmäisenä mielessä.

Tuli muuten sitten tänään todistetuksi sekin, että kyllä neliskanttinen ”iso” Lego-palikka (samanlainen kuin puulaatikon vieressä oleva vihreä) mahtuu hyvin Idan suuhun. Tallustellessaan käytävällä Ida tunki palikan vaivihkaa kokonaan suuhunsa ja sai sen vielä jotenkin ahdettua hampaiden taakse. Suu ei kyllä enää mahtunut kiinni. Äidiltä kesti hetken huomata, mitä tyttö teki, mutta sitten palikka lähtikin vauhdilla tarkempaan talteen.

Hieman ennen leikkausta Ida puettiin leikkaussaliasuun ja tyttö sai rauhoittavaa esilääkettä. Lääke oli kauniin marjamehun väristä, mutta ei ilmeisesti maistunut yhtä hyvälle kuin miltä näytti, sillä neiti ei olisi sitä halunnut millään ottaa. Lääkkeen jälkeen Ida sai olla äidin sylissä leikkausta odottamassa ja rauhoittumassa. Saliin Ida pääsi hieman myöhässä, vasta puoli yhdentoista jälkeen.

ida0862

Takaisin osastolle Ida pääsi kolmen jälkeen iltapäivällä. Iskä ja äiti tulivat käymään neljän maissa. Ensin Ida nukkui, mutta taisi herätä posken silityksiin ja sitten lastenhoitaja pyysi iskää ja äitiä lähtemään. Tälläkään kertaa sen pidempää vanhempien läsnäoloa ei toivottu leikkauksen jälkeen, sillä vieras hoitaja saa kuulema lapsen parhaiten rauhoittumaan. Niinpä iskä ja äiti kävivät vain pikavisiitillä Idan luona. Kuvatkin jäivät ottamatta.

Comments (1)

Kommentit

  1. mummo ja ukki 21 huhtikuu, 2009 23.18

    Helpottavaa lukea, että leikkaus on ohi ja ilmeisesti sujui suunnitelmien mukaan!
    Idan ikäisellä haavat parantunevat vauhdilla ja kohta tyttö on kotona entistä ehompana! :D
    Haleja meidänkin puolestamme!