Prinsessa Idan päiväkirja

Archive for joulukuu, 2008

Helsinki-Espoo-Karjalohja-Turku

Ida heräsi aamulla omasta sviitistään aurinkoisena, sillä junan heilutus oli tuudittanut tytön syvään uneen. Toisin oli äidin ja iskän unen laita, mutta viis siitä, pääasia että tyttö nukkui hyvin.

ida0538

Asemalle saapumista odotellessa Ida sai leikkiä iskän kanssa. Tytössä onkin nyt kova vahtiminen, sillä vasta opittu ryömimistaito on ahkeraan käytössä.

ida0539

Kotona ehdittiin olla kokonaista kaksi tuntia, ja siinä ajassa tyhjennettiin autosta osa tavaroista pois ja lastattiin mukaan toisia tavaroita. Auton keula käännettiin kohti Karjalohjaa, sillä mummo  oli lähettänyt Pyry-isotädille pakastetuliaisia.

Pyryn luona oli Idan pikkuserkku Leena mummolavisiiillä. Leena jaksoi viihdyttää Idaa sillä aikaa kun muut söivät hyvä ruokaa ja joivat kahvitkin päälle. Ida oli onnesta sekaisin, kun sai Leenan kaiken huomion. Lisäksi Leenan hiukset olivat tytön mielestä tosi ihanat ja niitä oli hyvä tarkastella tiukalla otteella hieman lähemmin.

ida0540

Karjalohjalta jatkettiin matkaa Turkuun, jonne mentiin kylälemään Idan kaverin Ainun sekä Ainun vanhempien Even ja Jannen luo.

1 comment

Idan ensimmäinen (yö)junamatka

[lang_fi]Aamulla iskä pakkasi auton ja sanottiin heiheit mummolle ja ukille. Oli aika lähteä ja jättää kaamos ja ihmeellinen plussakeli. Tie oli aivan mahdottoman liukas, sillä lämpöasteista huolimatta se ei ollut sulanut, vaan lumi oli saanut päälleen kerroksen vettä ja tie muuttunut liukkaaksi luistinradaksi. Sevetin tiellä näkyi muutama muukin auto ja kaikki ajoivat tosi hiljaa.[/lang_fi]

ida0530

ida0531

ida0532

[lang_fi]Rovaniemellä (450 km päässä mummolasta) iskä ajoi auton junaan ja Ida odotti sillä aikaa äidin kanssa asemalla. Äiti oli erehdyksessä unohtanut junaliput kotiin, joten kaikkia vähän jännitti, että mitenkä konduktööri oikein suhtautuu liputtomiin matkustajiin. Asemalta saatiin mukaan kuitenkin tuloste, jossa kerrottiin, että matka on maksettu ja hytti varattu. Se ei kuitenkaan käy matkalippuna.[/lang_fi]

ida0533

[lang_fi]Hytti oli junan toisessa kerroksessa ja siellä oli kaksi kapeaa sänkyä, pieni ikkuna, kapea käytävä ja pienen pieni vessa jossa oli vielä pienen pienempi suihku. Alasängyllä ei mahtunut istumaan selkä suorana, siksi äiti on ihan vino tässä kuvassa.[/lang_fi]

ida0534

[lang_fi]Ida ilahdutti taas matkan kunniaksi vanhempia usealla komealla kakalla. Junassa iskä pesi Idan pyllyn tooosi pienen altaan päällä. Idaa ei pieni ahtaus häirinnyt lainkaan, vaikka iskä ja äiti olivatkin vähän ihmeissään pienistä tiloista.[/lang_fi]

ida0535

[lang_fi]Vaipanvaihto ja yöpuvun pukeminen oli yhtä showta, kuten aina. Ida ei meinannut pysyä paikoillaan niin millään. Jotenkuten äiti kuitenkin onnistui.[/lang_fi]

ida0536

[lang_fi]Idalle löytyi junasta ihan oma ”sänky”. Tyttö mahtui juuri ja juuri iskän sängyn vieressä olevaan matkatavaroiden säilytystilaan. Siinä Idan kelpasi nukkua, omassa sviitissä.[/lang_fi]

ida0537

[lang_fi]Konduktööri-setä saapui Idan jo nukahdettua ja piti äidille puhuttelun, mutta uskoi kuitenkin vakuuttelua, että liput on kotona, eikä niitä ole tarkoitus vaihtaa rahaksi myöhemmin. Kiltti setä leimasi tulosteliput ja toivotti hyvää matkaa. Huh huh, selvittiin säikähdyksellä!

P.S. Kotona äiti ja iskä repivät oikeat liput, kuten konduktööri-setä käski.[/lang_fi]

Comments are off for this post

Ida ja Elina

[lang_sv]Ida och Elina trivs bra tillsammans. Tjejerna har lekt och Elina har tagit hand om Ida, torkad gurklorna och så vidare.[/lang_sv]

[lang_fi]Tänään Ida on viihtynyt leikeissään erinomaisesti, sillä hänellä on ollut Elina seuranaan. Elina on jutustellut Idan kanssa, ojennellut leluja ja kääntänyt tytön huomiota muualle, kun joulukuusen koristeet ovat olleet vaarassa. Lisäksi Elina on kävelyttänyt Idaa ja tarvittaessa kuivannut pukluja lattialta ja Idan vaatteista. Tytöt ovat viihtyneet yhdessä erinomaisesti 9 vuoden ikäerosta huolimatta.[/lang_fi]

ida0524

ida0525

[lang_fi]Idan aamupäivän päiväunien aikaan Elina piirsi Idasta muotokuvan. Eikös vain tullutkin aivan Idan näköinen, ihan joululahjaksi saatujen Hello Kitty -sukkahousujen palloja myöten![/lang_fi]

[lang_sv]Elina ritade en kort av Ida.[/lang_sv]

ida0523

[lang_fi]Elina oli mukana myös ulkona nukuttamassa Idaa pitkille päiväunille. Ulkona oli +5 astetta lämmintä ja siksi piha oli aivan jäätiköllä ja niin mahdottoman liukas, ettei pystyssä meinannut pysyä. Idan vaunukin vain luisuivat sivuttain alamäkeä päin. Siksi tänään ei lähdetty kävelemään sen pidemmälle, käveltiin vain pihassa ympyrää ja nukutettiin Ida sillä lailla. Taivaanrannassa näkyi vielä viimeiset auringon kajot ja ulkona oli hämärää, sillä kello oli puoli kolme iltapäivällä.[/lang_fi]

[lang_sv]Elina var med ute när mamma sovade Ida till tupplur. Det var +5 grder ute och jättehalt![/lang_sv]

ida0526

ida0527

[lang_fi]Idan nukahdettua Elina otti kaiken irti liukkaasta pihasta ja luisteli kengillä pihan laidasta laitaan. Hyvin kengät luistivatkin, kunhan ensin vauhtiin pääsi.[/lang_fi]

ida0528

ida0529

[lang_fi]Äiti ei sen sijaan nauttinut yliliukkaalla pihalla kävelystä yhtään, vaan tallusteli eteenpän kuin ankka. Pian ulkoa sisälle tultiinkin ja Elina-serkku jatkoi piirrustelua ja äiti sukkien kutomista. Yksi pari on jo valmiina, nyt on toinen tulossa![/lang_fi]

1 comment

[lang_fi]Vieraita mummolassa[/lang_fi][lang_sv]Kusiner på besök[/lang_sv]

[lang_sv]Nu blev de liv i luckan. Idas moster Miia, kusinerna Eini och Elina kom på besök från keväjärvi.[/lang_sv]

[lang_fi]No nyt alkoi tapahtumaan! Miia-täti ja serkut Elina ja Eini tulivat kyläilemään Keväjärveltä. Esa-serkku lähti isänsä kanssa Inariin töihin. Idalla aivan silmät kirkastuivat, kun taloon tuli vähän säpinää. Miia-täti jaksoi pitää Idaa sylissä ja jutustella tytön kanssa. Elina ja Eini saivat myös pitää serkkuaan sylissä.[/lang_fi]

ida0515

ida0516

ida0517

[lang_fi]Ida oli aivan innoissaan, touhotti sinne ja tänne ja pötkötti säteillen keskellä lattiaa kaiken huomion keskipisteenä.[/lang_fi]

ida0518

ida0519

ida0520

[lang_fi]Eini, neljän yön päästä 4 vuotta, on Elinan ja Esan pikkusisko. Päivisin Eini käy koltansaamen kielipesässä Ivalossa ja iltaisin leikkii kotona sisarustensa kanssa. Eini tykkää piirtämisestä, juoksemisesta sekä on ahkera ja hyvä leipuri.[/lang_fi]

ida0521

[lang_fi]Elina, 9 vuotta, on Esan ja Einin isosisko. Elina käy Ivalon ala-asteen kolmatta luokkaa. Elina harrastaa piirtämistä, lukemista ja osaa jo kutoa kaulahuivia.[/lang_fi]

ida0522

[lang_fi]Kun Ida kävi päiväunille lähtivät Miia-täti ja Eini takaisin kotiin Keväjärvelle. Elina jäi vielä mummolaan.[/lang_fi]

1 comment

[lang_fi]Pikkuneiti osaa nyt ryömiä[/lang_fi][lang_sv]Vat ärd tet som kruper? Ida kruper![/lang_sv]

[lang_sv]Och så blev de fart på flickan, nu är de inget som håller henne, förutom kanske några hinder.
Okj, Idas framfart kanske inte ännu är så snabb, en spark hit och en hasning dit, men frammåt ändå.
Hon har tyckt om julgranen och julbollarna är det något speciellt med. Dem kan hon titta på länge, et par minuter om allt är väl, men i Idas värld så är de länge.
Även om hon ser glad ut på korten så har de senaste dagarna krävt mycket av mamma och pappa, även av mormor och morfar. Hon håller på och gör en ny tand och de märks, grinig som attan. Tanden i fråga syns redan men den är inte igenom ännu.[/lang_sv]

[lang_fi]Niinhän se Ida liikkeelle lähti. Nyt ei pitele tyttöä enää mikään, paitsi ehkä kaikenmaailman ”ansat”, joita mummola on pullollaan. Tuolin alle jouduttuaan tyttö ei vielä pääse pois ellei äiti tai joku muu tule auttamaan. Kääntyä tyttö jo osaa, mutta ei sitä vielä ymmärrä tehdä kun este tulee vastaan. Kääntyminen onnistuu vain, jos sivulla on jotain kiinnostavaa.[/lang_fi]

ida0508

ida0509

[lang_fi]Idan ryömiminen on vielä aika hidasta ja tyttö etenee yhden ponkaisun kerrallaan, mutta eteneepä kuitenkin. Hyvänä houkutteena ovat olleet joululahjalelut sekä mummolasta löytyneet kolme värikästä palikkaa, jotka pyörivät aina pakoon kun tyttö niitä huitaisee.[/lang_fi]

ida0510

[lang_fi]Joulukuusen pallot kiinnostavat Idaa aika lailla ja niitä tyttö käy tasaiseen tahtiin ihailemassa. Onneksi ne ovat niin isoja, että Ida ei saa tartuttua niihin pienellä kädellään. Muutaman kerran käsi tosin on osunut pallon naruun ja silloin koko kuusi tärise, kun tyttö narusta kiskoo. Silloin äiti menee hätiin ja sitten ihaillaan palloja yhdessä – turvallisesti.[/lang_fi]

ida0511

ida0512

[lang_fi]Kun tytön vauhti käy liian kovaksi, pääsee hän leikkimään laatikkoon. Laatikon täytyy olla riittävän pieni, että Ida ei mahdu ponnistamaan sieltä ylös. Pari päivää sitten tyttö istuskeli hieman isommassa laatikossa ja kyllästyttyään siellä oloon tarttui kiinni sen laitoihin ja ponnisti itsensä jaloilleen laatikon laitaa vasten. Pää siis osoitti alaspäin mutta jalat olivat suorina. Sen jälkeen siirryttiin hieman pienempään laatikkoon ihan turvallisuussyistä.[/lang_fi]

ida0513

[lang_fi]P.S. Kuvissa Ida näyttää tyytyväiseltä, mutta koko päivä on ollut enemmän tai vähemmän kiukuttelua, sillä toinen hammas tekee tuloaan. Se on jo ihan pinnassa, mutta ei vielä läpi kuitenkaan.[/lang_fi]

3 comments

[lang_fi]Äidin ja mummon kävelylenkki = Idan päiväunet[/lang_fi][lang_sv]Mamma och mormor på promenad = Ida sova[/lang_sv]

[lang_sv]Nästan var dag har Ida sovit ute på dagen, enda dagen som mamma har låtit ida sova inne var dagen som det var -20°C ute. mamma och mormor har varit på promenad nästan varje dag för att smälta bort skinkan. Nästan varje gång har dom knappt kommit runt husknuten före Ida har sovit.
Ida varit som ett solsken varje gång hon vaknat, inte undra på renluft, mörkt nästan heladagen och tyst, annat än hemma de… [/lang_sv]

[lang_fi]Ida on voinut nukkua pitkät päiväunensa ulkona melkein joka päivä. Sää on ollut aika lämintä vuodenaikaan nähden, alle kymmenen pakkasastetta tai jopa lähellä nollaa. Yhtenä pävänä oli -20 pakkasta, joten silloin äiti nukutti tytön sisällä ihan suosiolla.

Äiti ja mummo ovat käyneet kinkkua sulatelemassa samalla kun ovat nukuttaneet tyttöä. Yleensä Ida on nukahtanut jo muutaman sadan metrin kävelyn jälkeen, jolloin tytöltä on otettu tutti pois suusta ja laitettu viltti vaunujen päälle pitämään lämpö vaunujen sisäpuolella.[/lang_fi]
ida0501

ida0502

ida0503

[lang_fi]Idan nukahdettua äiti ja mummo ovat jatkaneet matkaa ja käyneet kylän pinnassa kääntymässä. Yhtenä päivänä palautettiin Senjalle kakkukupu ja kiitettiin samalla hänen leipomastaan joulukakusta. Kiitos vielä tätä kautta, hyvää oli!
Muutama muukin kulkija on tiellä jäljistä päätellen mennyt, mutta aika hiljaista silti on. Katuvalot palavat myös keskellä päivää, sillä kaamoksen takia kovin valoisaa ei edes tule. Lieneekö kello tässä yhden ja kahden välillä iltapäivällä.[/lang_fi]
ida0504

[lang_fi]Herätessään parin kolmen tunnin jälkeen Ida on yleensä hyvällä päällä. Kun vaunut vedetään sisään ja tyttöä aletaan kuorimaan lämpimän makuupussin ja taljan sisältä pois käy kova hihkuna.[/lang_fi]
ida0505

[lang_fi]Mukavaa on myös se, kun äiti riisuu ulkovaatteet pois ja Ida pääsee taas vapaasti liikkumaan. Ihanaa, lakki ja kypärähuppu pois!!![/lang_fi]
ida0506

ida0507

Comments are off for this post

[lang_fi]Ida maistelee hillaa[/lang_fi][lang_sv]Ida smakar på hjortron[/lang_sv]

[lang_sv]Hos mormor har Ida fått hittils smakat på massor av nya saker. Mamma grövde litet i frysen och hittade hjortron som mormor hade plockat, och så klart ville(!?) Ida smaka på det. Efter upptining så var de dags, hmm, bilderna säger mer än ord. [/lang_sv]

[lang_fi]Mummolassa Ida on saanut maistella monenlaisia uusia juttuja. Äiti kävi kaivamassa pakasteesta muutaman hillan ja sulatti ne Idalle jotta tyttö pääsisi vähän pohjoisen makuun. Innokkaasti tyttö halusi kullankeltaista marjaa maistaa ja rystyset valkoisena puristi äidin kättä, kun äiti työnsi hillan Idan suuhun.[/lang_fi]

ida0488

[lang_fi]Jaa-a, ei tainnut maku olla ihan Idan suun mukainen, sillä irvistys oli melkoinen, kun hillan mehu levisi tytön suuhun. Toinen silmäkin painui kiinni ja tyttöä aivan puistatti.[/lang_fi]
ida0489

[lang_fi]Hillan maistamisen jälkeen Ida oli aivan järkyttynyt, että mitä ihmettä täällä mummolassa oikein herkkuna tarjoillaan. Pieni kieli teki ahkerasti töitä ja sai kun saikin muklotettua kaiken hillan suusta ulos. No, ehkäpä seuraavalla kerralla sitten maistuu jo paremmalta.[/lang_fi]
ida0490

[lang_fi]Loppupäivä syötiinkin sitten tuttuja ja turvallisia ruokia. Idan ruokahalu on ollut viime päivät huipussaan ja purkillinen sosetta on uponnut tyttöön ilman sen kummempia ihmettelyjä. Sitten on jaksanutkin leikkiä ja riehua kun on ollut maha täynnä. Ukin sylissäkin tyttö on istuskellut ja ukin kanssa on ollut hauskaa jutustella mukavia päivän tapahtumista.[/lang_fi]
ida0492

1 comment

[lang_fi]Idan ensimmäinen joulu[/lang_fi][lang_sv]Idas första jul[/lang_sv]

[lang_sv]Ida började julaftonen tidigt, redan efter klockan 8 på morgonen, då började hon joddla i sin säng. Dagen börjades med julgröt  med plommonpyré till frukost, med tomteluva på huvudet så klart.
Efter första sovstunden så bar de av till kyrkogården. Ida fick pröva pappas pälsmössa, den passade nästan, före avfärd.
När vi kommit tillbaka så stannade mamma, ida och mormor ute för att tända julljus ute, de var spännade tyckte ida.

Ida satt snällt vid matbordet och åt tillsammans med alla vuxna. Efter maten skulle vi ta ett familje portträtt, men de var svårt att få något bra av det för Ida skulle speksa hela tiden och kunde inte sitta still.
Äntligen var det dags för julklappar, och Ida visste inte riktigt vad hon skulle börja med. Mamma och pappa fick hjälpa till och öppna. Massor av spännade saker, böcker, kläder, leksaker, tv mm.
Ida tackar alla små tomtar för julklapparna hon fick.[/lang_sv]

[lang_fi]Ida aloitti joulun vieton aikaisin, sillä jo kahdeksalta alkoi kuulumaan jokellus matkasängyn suunnasta. Aamupalalla tytöllä oli kova nälkä ja taas pisteltiin desi puuroa ja siihen vielä jälkiruoaksi luumusosetta. Tyttö sai tonttulakin päähänsä jo heti aamusta, sillä joulunahan saa tonttuilla koko päivän.[/lang_fi]
ida0473

[lang_fi]Päiväunien jälkeen alettiin tekemään lähtöä hautusmaalle kynttilöitä sytyttämään. Iskä ja Ida jatkoivat tonttuilua iskän karvalakin kanssa ja Ida sai kokeilla sitä. No, ehkä vähän iso se vielä oli, mutta tyttö vaikutti tyytyväiseltä lakki päässään.[/lang_fi]

ida0474

[lang_fi]Äidille tuli Idan kanssa niin kiire, että kantoliinakin jäi repsottamaan miten sattuu – tosin äiti huomasi asian vasta kuvista jälkikäteen. Toiset olivat jo melkein haudoilla, kun äiti vielä asetteli tyttöä kantoliinaan auton luona, sillä Ida halusi hieman kiemurrella. No, hyvin ehdittiin kuitenkin mukaan. Ukki sytyttää kynttilää Vasko-ukin haudalle.[/lang_fi]
ida0476

[lang_fi]Ukki pelleili Idan kanssa ja tyttö nautti saamastaan huomiosta. Enää ei kiukuttanut samalla lailla kun autossa, sillä nyt oli kaikenmoista katsotavaa.[/lang_fi]
ida0475

[lang_fi]Kynttilöiden sytyttelyä jatkettiin kotipihalla. Mummolla on tapana laittaa oma piha komeaksi aina jouluisin ja vähän muulloinkin mielialan mukaan. Pihalla on monenlaisia lyhtyjä: lasilyhtyjä, lumipallolyhtyjä ja jäälyhtyjä. Ida seuraa silmä tarkkana mummon touhuja ja varsinkin kyntilät kiinnostavat, jos vain lakin alta jotain näkee.[/lang_fi]
ida0477

ida0478

ida0479

[lang_fi]Joulupöydän ääressä tyttö istui ihan kiltisti, kun äiti oli ottanut vähän ennakkoa ja syöttänyt puoli purkkia sosetta ennen kuin alkoi itse syömään. Loput puoli purkkia syötiin sitten aikuisten kanssa yhdessä.[/lang_fi]

ida0497

ida0480

[lang_fi]Juomisessa Ida haluaa itse avustaa, joten se on muuttunut haasteelliseksi juottajalle. Tyttö kun painaa mukin kahvoista alaspäin niin paljon kuin jaksaa ja silloin ei vettä tule.[/lang_fi]
ida0498

[lang_fi]Joulun kunniaksi Idalla oli jo aamulla puetun tonttulakin lisäksi punainen juhlamekko ja mummon kutomat villasukat. Äiti ja iskäkin olivat laittautuneet hienoksi. Perhepotretin otto meni pelleilyksi, sillä Ida ei pysynyt paikallaan sekuntiakaan.[/lang_fi]
ida0481

ida0482

[lang_fi]Lopulta päästiin pakettien kimppuun. Suurin osa niistä oli Idalle, tietysti, sillä onhan tyttö kilttinä ollut. Joulupukilla oli ollut niin kiire, että hän jätti vain paketit kuusen (tai siis männyn, eihän mummolassa kasva kuusia) alle. Ida repi edelleen paketteja auki innoissaan, mutta nyt niitä oli niin paljon, että meinasi ihan voimat loppua. Äiti ja iskä tulivat apuun ja niin saatiin kaikki lahjat avattua. Kiitoksia vain kaikille joulupukeille kivoista lahjoista![/lang_fi]
ida0483

ida0484

ida0500

ida0499

ida0486

ida0487

Comments are off for this post

[lang_fi]Touhuja mummolassa[/lang_fi][lang_sv]Hos mummi och ukki[/lang_sv]

[lang_sv]Ida fortsatte sina krypövningar idag. Matfransarna var speciellt intressanta, för vi har inga mattor hemma. Ida åt för första gången renkött till mat idag, tillsammans med bataatmos och squash.

Eftersom de var minusgrader ute och kallt på golvet så fick Ida nya raggsockor av mummi, likadanna som mamma hade på fötterna.
På dagen besökte vi Ernos mormor och morfar, Senja och Elias, av dem fick Ida två isbjörnar[/lang_sv]

[lang_fi]Idan ryömimisharjoitukset jatkuivat tänään. Sillä välin kun mummo laittoi ruokaa, köllötteli Ida keittiön lattialla tapahtumien keskipisteessä. Keittiön maton hapsut olivat uusi juttu ja erityisen kiinnostavia (kun kotona ei ole yhtään mattoa kissojen takia).[/lang_fi]
ida0468

[lang_fi]Ruoaksi aikuiset saivat possunpihvejä ja bataattimuussia. Bataattiannoksesta otettiin Idallekin oma osansa ennen ruoan suolaamista. Nyt tyttöä kyllä hemmotellaan kunnon pöperöillä, sillä eilen äiti teki Idalle kesäkurpitsamössä, pottumössöä ja lisäksi poronlihamössöä. Poroa tänään maistettiinkin ja hyvin upposi, tosin ensimmäistä lusikallista piti vähän irvistää.

Kaikki osallistuivat Idan viihdyttämiseen, jotta tyttö jaksaisi olla lattialla ja saisi vähän harjoitella ryömimistä. Ukki tässä tsemppaa Idaa lelulla.[/lang_fi]
ida0469

[lang_fi]Aiemmin päivällä Ida sai Erno-kummin mummolasta ison ja pienen jääkarhun (kiitoksia Senja ja Ellu!). Ne olivat myös hyvä houkutin. Niitä tyttö tavoitteli ihan tosissaan ja onnistuikin ryömimään eteenpäin vähän matkaa. Tytöllä alkaa olemaan nyt jo ihan hyvä tekniikka, eli jalat ja kädet liikkuvat samaan aikaan ja maha nousee irti lattiasta. Tosin kaikista hienoimmat asennot eivät tallentuneet kuviksi, sillä niihin tarvittiin myös kuvaaja mukaan tsemppaamaan.[/lang_fi]
ida0470

[lang_fi]Koko päivää ei sentään maattu lattialla, vaan välillä käveltiinkin ympäriinsä. Ida kävelee jo ihan sujuvasti, kun häntä pidellään käsistä ja kuljetaan perässä. Ihme kyllä tytöllä riitti energiaa touhuta koko päivä, vaikka pitkät päiväunet olivat tänään vain puolen tunnin mittaiset. Lieneekö unien lyhyys johtunut siitä, että Ida nukkui sisällä, sillä pakkasta oli parikymmentä astetta eikä äiti tohtinut laittaa tyttöä ulos niin kylmään nukkumaan.[/lang_fi]
ida0471

[lang_fi]Pakkaspäivän kunniaksi Ida sai muuten mummolta uudet villasukat ja ne jalassa tarkeni hyvin tassutella. Äidilläkin oli mummon kutomat sukat. Kaiken lisäksi mummo opettaa äidille, miten sukkia kudotaan! Äiti on jo saanut kantapään tehdyksi ja nyt on menossa sen jälkeiset kavennukset. Saapa nähdä, mitä hommasta oikein tulee…[/lang_fi]
ida0472

Comments are off for this post

[lang_fi]Pianonsoittoa[/lang_fi][lang_sv]Spela piano[/lang_sv]

[lang_fi]Äiti oli innoissaan, kun pääsi soittelemaan pianolla joululauluja. Kovin olivat soittotaidot ruosteessa, mutta jotain ääntä äiti pianosta kuitenkin saa aikaiseksi. Ida ei millään viihtynyt lattialla ja siksi äidin piti nostaa tyttö syliin. Soittoasento oli kuitenkin aika hankala, kun piti tukea tyttöä samalla kun soitti.[/lang_fi]

[lang_sv]Idas mamma var mycket ivrig över att få spela julvisor på pianot. Även Ida ville vara med. Fast de var förasta gången den lille flickan hade sett eller rört ett piano så hade hon det rätta finger upstälningen direkt. Kanske ska vår Ida blir pianist när hon blir stor?[/lang_sv]
ida0493

[lang_fi]Eipäs pukluharso yltänytkään äidin ympäri, kun äiti yritti sitoa tyttöä syliin. Sekös vasta naurattikin, että äiti edes yritti moista…[/lang_fi]
ida0494

[lang_fi]Aikansa ihmeteltyään Ida huomasi, että kuuluvalla äänella ja äidin sormilla on jokin yhteys. Tässä parhaillaan Ida pohtii, miten piano oikein toimiikaan.[/lang_fi]
ida0495

[lang_fi]Ja kun tyttö sitten huomasi, että koskettimia painamalla äiti saa äänen aikaiseksi, niin niitä piti päästä kokeilemaan myös itse. Siinä vaiheessa iskä tuli hätiin ja auttoi pientä pianistia.[/lang_fi]
ida0496

Comments are off for this post

Seuraava sivu »