Prinsessa Idan päiväkirja

Ida pääsi kotiin!

Sunnuntaiaamuna Ida ja osaston kaikki muutkin lapset olivat jo hereillä kun isä ja äiti tulivat. Edellisenä yönä aikuiset olivat nimittäin siirtyneet talviaikaan, mutta vauvat elivät tietysti oman aikataulunsa mukaan.

Aamutoimien jälkeen vaihdettiin Idalle omat vaatteet ja hoitajatäti laittoi vielä korviin tipat viimeisen kerran. Leikkauksen yhteydessä Idalta putkitettiin korvat, kuten useimmilta muiltakin halkiolapsilta ja sitä varten tarvittiin korvatippoja muutaman päivän ajan.

ida0275

Kämppäkaveri Tomppa pääsi myös lähtemään kotiin samaan aikaan. Tässä potretissa Tomppa ja Ida isiensä sylissä. Tomppa oli innoissaan kotiin lähdöstä, mutta häntä vähän harmitti, kun lähteminen kesti pienen miehen mittapuun mukaan liian kauan.
ida0276

”Hei hei puoleksi vuodeksi Husuken hoitajatädit”, Ida ja vanhemmat totestivat. Kotimatkalle päästiin turvallisesti omalla autolla jossa oli mukavan kuivaa ja lämmintä, vaikka ulkona olikin todelinen koiranilma. Väsynyt Ida nukui koko matkan kotiovelle asti.

ida0277

Comments (2)

Kommentit

  1. mummo 26 lokakuu, 2008 12.06

    Hienoa, että pikkuneiti pääsi kotiin! Nyt on vain vanhemmilla kova vahtiminen, ettei Idan uskomaton akrobatia salli käsien menevän suulle kaikista sidoksista huolimatta.
    Onnea koko perheelle onnistuneesta sairaalareissusta ja pidetään peukkuja, ettei sähkökatko iske, kun on noin kamala keli.

  2. Eve 26 lokakuu, 2008 13.32

    Hienoa, että Ida pääsi kotiin! Mulle oli yllätys, kuinka kauan sairaalassa sitten menikään, kun tietämys leikkauksista oli nolla. On aivan ihana katsella Idan ilmeitä, kun ne ovat nyt niin tutun näköisiä! Mukavaa myrskypäivää Espooseen.