Prinsessa Idan päiväkirja

Yli viis ja puol kiloa, kuuskyt ja puol senttiä

Neuvolassa pitkästä aikaa. Neiti on päässyt ison tytön mittoihin, kun viiden kilon merkittävä paino on jo ylitetty. Tarkemmin sanoen paino on 5635 grammaa. Äiti tuntee sen jo käsivarsilihaksissa, kun pesee vessan altaan päällä tytön kakkapyllyä. Se käy ihan bodauksesta (oikeastaan äiti tarvitseekin juuri sitä).

Pituutta Idalle on kertynyt hieman yli 60 senttiä. Se on huomattu jo ennen neuvolan mittausta, sillä äiti on joutunut viikkaamaan jo 56-senttiset vaatteet Idan kaapista pois. Ida käyttää tällä hetkellä vaatekokoa 62 tai 68, vaatteesta riippuen. Pieni 70-senttinenkin menee jo roikkumatta päälle.


Hassu katse ja kieli suusta ulkona. Osaa Ida pelleilläkin.

Äiti on muutenkin viime päivinä joutunut ihan ajattelemaan Idan vaatetusta. Kun syksy tuli, niin äidin piti opetella Idan pukeminen ihan uudelleen, kun nyt tarvitsee jo ihan oikeasti laittaa vähän enemmän päälle kuin kesällä. Turun reissulla viime viikolla Ida sai ison läjän lämpimiä vaatteita Ainulta, jolle ne olivat jääneet pieneksi. Ainu kun on jo aika iso tyttö. Turkulainen muoti sopii ihan hyvin käytettäväksi myös Espoossa ja nyt Idan vaatekaapissa on ihania vakosamettihousuja, collegepaitoja ja -mekkoja, neuleita, velourisia potkupukuja ja vaikka mitä! Ida (ja etenkin äiti) kiittää Ainua (ja etenkin Ainun äitiä Eveä). Kyllä kierrätys on sitten ihanaa!

 

Comments (2)

Kommentit

  1. Satu-mummo 22 syyskuu, 2008 23.22

    Tultiin Arktisesta Seminaarista Toivoniemestä ja tiirailtiin Idan viimeisimmät kuulumiset. Kylläpä neitokainen kasvaa vauhdilla ja liikkuu maailmalla jo pienestä pitäen! Uudet kokemukset ovat avartavia ja toivon mukaan niistä jää jotain myös ”takaraivoon” vastaisen varalle.
    Sevetin Ukki ja Mummo

  2. Eve 26 syyskuu, 2008 21.30

    Eipä kestä, mukavalta vermeet Idankin päällä näyttävät.